torstaina, huhtikuuta 03, 2008

Pääkallosukat


Lappeenrannan serkun pääkallosukat! 7-veikasta, kaavio Novitan sivuilta.

Mietin juuri, että ehdinkö virkata samasta väristä lisäksi patakallot? Lauantaina näemme ja pitäs olla valmista tuolloin.

sunnuntaina, maaliskuuta 30, 2008

Sunnuntain sukkia


Tulipa tuossa väännettyä itselle unisukat (kts. Tämä on pendolino 45 Ouluun juttu) ja vihdoin sain kuvan tääne blogiinkin.

Palmikko oli helppo, aloitin 80:llä silmukalla, siitä vähitellen kavensin varren aikana 20 silmukkaa pois.

Valkoisessa näkyy palmikko kivasti, ja unisukassa valkoinen jopa toimii.


Olen luvannut jokaiselle serkulle joka vauvasta sukat.

No Joensuun serkulle tein Austerman Stepistä myös sukat.

Silmukoita oli yhteensä 64. Ja puikot 2,5. Vaikka on suhteellisen työlästä neuloa niin aloe vera & Jojobä öljy käsittely tekee hyvää käsille ja bambupuikoille.

Nämä sukat ovat täysin neulotut "työaikana", eli sisäisissä palavereissa ja pitkien puheluiden aikana.




















Puikoilla on tällä hetkellä yhdet palmikkosukat Nallen colorista sekä Lappeenrannan serkulle pääkallosukat :)

Enolla on tupaantuliaiset viikon päästä joten lahjaksi hänelle ja vaimolleen sydän pannulaput huopasesta. Tiedon voi paljastaa täällä, koska enoni on epäyhteensopiva tietokoneiden kanssa.

Toivottavasti pääkallosukat valmistuvat pian, ovat todella hienot ja tuskin maltan odottaa niiden antamista tulevalle omistajalleen. Nam.

sunnuntaina, maaliskuuta 16, 2008

Pitsiä

Uusi Novitan lehti putkahti postiluukusta viime viikolla ja kas, huomaan virkkaavani retropitsiä aitoon retro pyyhkeeseen. Tuollainen yksikertainen reunuspitsi tuntuu äkkiseltään oivalliselta matkatekeleeltä. Aika näyttää.

Mietin myös pitäisikö tehdä kesäksi joku kiva villatakki puuvillalangasta. Hmmm...

sunnuntaina, maaliskuuta 09, 2008

...tämä on pendolino 45 Ouluun

Junamatkailu on oikeastaan miellyttävin tapa harrastaa työmatkailua. Ei tarvitse käkäillä paria tuntia ennen asemalla, ei turvatarkastuksia, atk:hon saa sähköä, internet toimii. Syitä on monia.

Sain valmiiksi juuri ennen junalle lähtöä Heinävesi sukat. Näiden nimi on siksi Heinävesi, että syksyllä kopsasin jostain käsityölehdestä palmikoiden ohjeet sukkiin Heinäveden kirjastossa. Kuva ja kaavio tulee tänne esille. Tein niistä sukista unisukat, rohkeasti valkoisesta Nallesta. Ja heti perään aloitin toiset samanlaiset, tosin vihreän sävyisestä Nalle colorista. Kun osaan kaavion ulkoa ja likkakaverille lupasin unisukat. Ja tarvitsen varuiksi junaan kovasti tekemistä.

Kummitytön nuttu ei etene, neljä kerrosta jäljellä enkä ole tyytyväinen lopputulokseen. Taitaa mennä purkuun moinen.

Kesää kohden mennään, tekisi mieli tehdä puuvillalangasta joku kiva villatakki, tosin hartiat eivät taida kestää villatakin painon vertaa. Mutta pitää koittaa.

tiistaina, helmikuuta 19, 2008

Kotikotikotikotikotikoti

Asiat taitavat olla hyvin kun on mukava lahtea, mutta ah, myos niin mukava palata kotiin. Lentoaikataulujen vuoksi (Ryan kun lahtee jo ennen sian pieremaan Dublinista Tampereelle) palaan Aer Linguksella. Tuleehan tamakin testattua. Sita paitsi urbus kuljettaa katevasti kentalle ja takaisin, maksaa ihan kaikki 4eur. Aluksi halpalentoreppumatkaajaa hirvitti bussin hinta Hesasta Tampereelle, mutta maksaa aivan saman kuin kotoa taksi Tampereen kentalle...

Taman reissun lennot olivat 77eur, veroineen, matkalaukkumaksuineen yms. Siis meno paluu. Paalle taksi ja lentokentta bussi 45eur ja 8eur viela urbussiin. Siis 130eur kaikkineen, ei pahakaan. Rahaahan palaa reissussa aina, mutta itse matkustamisen voi saada halvalla, kun vahan jaksaa valpata.

Ja nyt hieman aamista, sitten suunnittelua bussipysakin suuntaan, palaan aiheeseen kun paasen kotomaan kamaralle. Toisaalta, saattaa olla, etta jatkan tyoreissulla, lahes kulkematta lahtoruudun kautta. Mutta sen nakee tanaan myohemmin.

Illalla: Palasin kuitenkin lähtöruutuun, Expressbuss toi mukavasti Tampereelle asti. No eipä tuo Aer Lingus kovasti poikennut "Raikkarista", toki lentoemot olivat huomattavasti ystävällisempiä, ja osasivat sujuvaa englantia :) Onneksi kone oli 10min etuajassa, muuten olisi pitänyt odotella seuraavaa bussia kentällä. Ehdin juuri ja juuri.

Nyt pyykkikone laulaa, kassi on purettu ja pakattu taas huomista varten (jatka työreissulla Pohjois-Karjalaan). Huoah. Vielä hetki ja saan tyhjentää koneen ja aloitta unosien katselun.

maanantaina, helmikuuta 18, 2008

Dublinin keskustassa


Tanaan kaytiin keskustassa Suomen suurlahetystossa hakemassa kummitytolle passia.

Crafton streetilla oli mielenkiintoinen performanssi meneillaan. Tama nainen oli kokonaan "kullattu" ja oli valilla aivan liikkumatta, valilla taas liikkui.

lauantaina, helmikuuta 16, 2008

Tossut


Kaytiin shopparilla, ostin tossut koska taalla on lattiat todella vetoiset ja kylmat. Tosin paikallisessa putiikissa on tarjolla todella mahtava valikoima tassulamppareita ja edulliseen hintaan.



Muutoin paiva meni ihmetellessa kummityton kanssa.

torstaina, helmikuuta 14, 2008

Ystavanpaivaa

Aluksi pahoittelen scandien puuttumista, mutta olen laina-atk:n varassa.

Kavimme Blanchardstown Villagessa asioilla ja taalla oikeastaan on aika kevat, eilen joku leikkasi nurmikkoa, narsisseja ja orvokkeja bongattu.

Aika mennyt aikalailla kummityttoa ihmetellessa ja puklausten valttelyssa.

Illalla kaymme hakemassa auton ja sitten onkin uusien ulottuvuuksien vuoro.

Matkalla takaisin "kylilta", paikallinen ruuhka, eipa enaa jupinaa Tampereen ruuhkista. Oikeasti, taalla ei paase autolla nopeasti ainakaan keskustan alueella.






keskiviikkona, helmikuuta 13, 2008

Irlantiin

Mikäs se onkaan mitä aina odottaa? Loma tai oikeastaan matka.

Suuntana tänään Irlanti, siskon luo viikoksi loisimaan. Ehkä vähän jotain kaupunkikiertelyä, mutta pääasiassa löffää, kummitytön ihmettelyä ja lisää löffää.

Hartiajumin takia jätin sitten neulokset kotiin. Ja niin pienellä laukulla liikkeessä, että ei mitään mahdollisuuksia käydä ostamassa Irkkulampaiden tuotatantoa missään muodossa. Toisaalta, ulkomailta saa aina uusia laukkuja...

edit: perilla ollaan, matka meni hienosti, mukavaa matkaseuraa ihan paatepysakille asti.

torstaina, tammikuuta 31, 2008

Vaasan serkun pannulaput


Vaasan serkulle tuomisiksi pannulaput.

Novitan ohjeen mukaan huopasesta.

tiistaina, tammikuuta 22, 2008

Monta keskeneräistä

Ja nyt sitten neulomisvimma yltyy :)

Uusimmasta Novitasta tekeillä kummitytölle Irlantiin nuttu, sellainen a-linjainen, raglan hihoilla. Katotaan miten käy, takakappale valmistui eilen illalla. Lankana wool, joka oli lähikaupassa tarjouksessa 1eur/kerä. Eihän sellaista voi hyllyyn jättää.

Myös palmikkosukat 7 veikasta työn alla. Vähän askartelua, mutta mikäs sen mukavampaa, alkaa ilmeisesti olla harrastus siinä pisteessä, että pitää olla tuota "askartelua" ja vaikeutta, ettei vaan käy tylsäksi.

Valmistunut on myös huopasesta pari sydän pannulappua virkaten (Vaasan serkulle tuparilahjaksi), lisäilen kuvia, kunhan saan pannulaput prässättyä hienoksi.

sunnuntaina, tammikuuta 20, 2008

Tammikuun tapahtumattomuutta

Taas hiljaiseloa, liiankin pitkään.

No reissattua on tullut, tässä sukat isälleni jotka tikuttelin Austerman Step langasta. Lanka on käsitelty aloe veralla ja jojoba öljyllä ja todella miellyttävää neuloa. Sukat on neulottu 2,5 numeron bambupuikoilla, lähinnä Tampere - Dublin - Tampere välillä. Käsialani on varsin löysää, joten silmukoita oli 18. Mutta kyllä vaatii kärsivällisyyttä noin ohut lanka :)



Kärkiin kokeilin sädekavennusta, mutta enpä taida kokeilla toiste. Jotenkin tykkään enemmän nauhakavennuksesta.














Serkkulle piti tehdä kiitokseksi palveluksesta jotain kivaa, koska hän tykkää pääkalloista, niin S & B ohje esiin ja patakalloja virkkaamaan:




































Näiden lisäksi on valmistunut Kitten mohairista rajakarjalaisella neuleella kolmiohuivi, huopasesta lapasia, patalappuja ja lukematon määrä sukkia.

Sukkavimmani senkuin yltyy, naapurin lapsikin saanut osansa jo naapurintädin sukista :) Sukka tekele töissäkin odottaa pitkiä puheluita. Ja taas Austerman Stepistä.

torstaina, heinäkuuta 12, 2007

Heinäkuun hermostuneisuutta

Töissä ollut vähän kiirusta, joten eipä ole ehtinyt tänne mitään laitella, mutta taas uusi yritys.

Sukkia on valmistunut muutamia, kummitädin reumalangasta tehdyt pitkävartiset sukat ovat jo käytössä. Kiitos pohjekavennusohjeista ihanitseläisille.

Olen luvannut myös opetella käyttämään ompelukonetta, ja kas, eilen valmistui ensimmäinen hamonen. Ihan siisti tuli, sopiva ja ennen kaikkea itse tehty. Kävin myös kangaskaupassa ostamassa Disney kangasta tulevalle sukulaisvauvalle, pussilakanaa ja tyynyliinaa varten. Oi tätä tietotyöläisen riemua, kun käden jälki näkyy. Nyt vain pitää käväistä kirjastossa katselemassa käsityölehtiä, jos vaikka vielä juhlapaidankin itselleen tekaisisi.

Eipä tässä kummempaa. Mielenterveys villasukka on töissä mukana. Helpottaa kummasti keskittymistä pitkien puheluiden aikana.

IM

lauantaina, huhtikuuta 28, 2007

Perjantai

Beatles museo ja tietenkin merenkulkumuseo nähty. Kävelyä tullut harrastettua enemmän kuin olisi voinut kuvitella.

Paikallisbussi on testattu ja toimivaksi todettu.

perjantaina, huhtikuuta 27, 2007

Torstai

Matka meni hyvin. Lento 40min etuajassa ja aika kului loistavasti iPod matkakaverina.

Päivä meni ihmetellessä kaupunkia ja kuten matkailuun kuuluu, niin kolmen tunnin päikkärit.
Lounaaksi nautimme "sandwitches and crisps" kuten kuvaan kuuluu.

Iltaruokailun suoritimme Irlantilaisessa pubissa.

Huomenna museoita.

keskiviikkona, huhtikuuta 25, 2007

Kaikki valmista

Niko Tampereella ja syötykin jo on. Kohta suunta lentokentälle.

Liverpooliin

Tänään illalla Liverpooliin. Nam.

Kuvia ja pientä kertomusta tulee matkan varrelta.

Matkustajat: Irmeli, Ere ja Niko.

perjantaina, huhtikuuta 13, 2007

Perjantai 13pv.

Kummitädin unisukka nyppii, kyllästyminen iski. Reumalangasta 2,5 puikolla pitkävartista sukkaa. Eka sukka jo kantapäässä. Toisaalta, jalkaterän osuus on se pienempi homma ja sitten ollaankin jo puolessa välissä :)

Ostin iPodin. Sinisen ja se on kiva.

tiistaina, huhtikuuta 10, 2007

Onpas mennyt aikaa

Eli reippaat kaksi kuukautta eikä merkintääkään blogiin.

No neuloksia on valmistunut, muutamat sukat, pari pipoa sekä parit kämmekkäät.

Kuvia ei tietenkään ole tänne laittaa :(

Nyt on työn alla kummitädille reumalangasta pitkävartiset unisukat. Saa nähdä miten onnistuu. Laitan kuvia sekä ohjeen (on pönäköille pohkeille) tänne kunhan valmistuvat. Tikuttelua riitää, kun lanka on ohutta ja puikon koko 2,5. Parin viikon päästä näen kummitädin ja olis kiva kun olis valmiit. Ensimmäinen sukka on vasta nilkassa asti. Toisaalta tänään työhommien takia neljä tuntia junassa ja huomenna toinen mokoma. Eli eiköhän etene.

sunnuntaina, tammikuuta 28, 2007

Välillä virkaten

Ranteenlämmitin töihin valmistui, kuvaa ei tullut siitä otettua, mutta seiskaveikan raita langasta. Lämmin on.

Piti sitten kokeilla S&B:n virkkauskirjan patakalloja, tunnetustihan en osaa virkata.
Sain aikaiseksi patalapun.
















Toinen puoli.


















Eipä tule musta virkkaajaa. Mutta jotain pitää aina välillä kokeilla :)

Nyt pihalle testaamaan uutta palmikkopipaa. Kuva tulee blogiin myöhemmin.